KUNTAVAALIEHDOKKAAN HALUTAAN KEHITTÄVÄN SALON ELINVOIMAISUUTTA

Q-Tutkimus kysyi salolaisilta nyt niin ajankohtaisista kuntavaaleista. Vastauksia kyselyyn tuli 305, joten tulokset ovat suuntaa antavia eikä niistä voida suoraan päätellä salolaisten äänestyskäyttäytymistä. Kuntavaaleissa äänestäminen tuntuu olevan monelle tärkeä asia. 91 % kyselyyn vastanneista aikoo äänestää ja 6 % ei osannut vastausvaiheessa vielä sanoa. Salossa tehtiin taannoin päätös osaamiskeskuksen perustamisesta ja siihen liittyvästä suuresta kiinteistökaupasta. Vastahankaa ilmeni tuolloin jo paljon ja kansalaisten mielipiteitä sai lukea runsaasti lehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Kyselyssä tiedusteltiin tämän asian kytköstä ...
Lue Lisää

PURKUKOHDE VAI MAHDOLLISUUS?

SSO:n vanha viljavarasto Salon keskustassa nostaa tunteet pintaan. Siinä se nököttää. Aivan Salon kaupungin ydinkeskustassa. Maali rapisee, seinät lohkeilee – onko järkeä pelastaa? Pro Viljavarasto ry toteutti yhteistyössä Q-Tutkimuksen kanssa kehittämiskyselyn, jossa haluttiin salolaisten mielipiteet kuuluviin. Kahviloita, myymälöitä vai Hyperloopkapselien laukaisualusta – vai ammutaanko rakennus ikuiselle tielleen kohti avaruutta? Tunteita hanke ainakin kuohuttaa ja vastaajien avointa sanaa ei edes mielikuvitus ole rajoittanut. Salon vanha maamerkki on saanut armonaikaa vuoden 2016 loppuun saakka. Pro Viljavarasto -yhdistyksen ...
Lue Lisää

“SALO TARVITSEE VAHVAN JOHTAJAN”

Enemmistö kyselyyn vastanneista ei kannata Saloon pormestarimallia.  Q-Tutkimus kysyi salolaisten mielipidettä siitä, tulisiko Salossa ottaa käyttöön pormestarimalli. Paikallinen sanomalehti (Salon Seudun Sanomat 14.3.2016) uutisoi, kuinka enemmistö Salon kaupungin päättäjistä haluaisi tulevaisuudessakin kaupunginjohtajan. Q-Tutkimuksen kyselyyn vastasi 136 salolaista. Enemmistö vastaajista (54 %) oli sitä mieltä, että Salossa ei kannata ottaa käyttöön pormestarimallia. Kyseinen käytäntöhän tarkoittaisi sitä, että valtuusto valitsee pormestarin keskuudestaan valtuustokaudeksi. Pormestari on vastuussa valtuustolle ja mikäli luottamusta ei ole, voidaan pormestari erottaa yksinkertaisella enemmistöllä ...
Lue Lisää

VALITA JULKISESTI – JOS USKALLAT

Facebookissa bongattua: - Olipas huonoa asiakaspalvelua paikallisessa kahvilassa. - No kai valitit asiasta paikan päällä? - Ei kun tulin kertomaan siitä tänne. Tämä on nykypäivää, kuten varmaan moni muukin on huomannut. Periaatteessa ei ole kaunista tapaa reklamoida – valittaminen on aina negatiivista, mutta välillä vaan tarpeellista. En tiedä kuinka monta vuotta taaksepäin tässä pitäisi mennä, jotta muistaisimme ajan, jolloin valittamiseen oli vain pari väylää. Käytännössä joko soitit johonkin asiakaspalveluun – tietenkin lankapuhelimella – tai sitten ...
Lue Lisää

EI SE OLE NIIN VAKAVAA 🙂

Tuoreen tutkimuksen mukaan koemme syyllisyyttä arjen nautinnoista – kuten esimerkiksi suklaan syömisestä. Sen sijaan jos viikonloppuisin mättää herkkuja naamaansa, on se sitten jotenkin perusteltavissa. Arkena pitäisi olla ruodussa eikä sortua mielitekoihin. Viikonloppuna on lupa höllätä ja antaa periksi. Aika mustavalkoista vai mitä? Makeisvalmistaja Pandan Taloustutkimuksella teettämästä kyselyn tuloksista kävi ilmi, että etenkin makeat herkut ovat oikeita syntipukkeja. Erityisesti vieläpä naiset (yllätys) kokevat suurinta syyllisyyttä herkutteluistaan. Tämä puolestaan lisää tutkimuksen mukaan huonoa omaatuntoa, joka taas heikentää ...
Lue Lisää

SALON KÄYNTIKORTIN FREESAUS

Q-Tutkimus, Salon Torikeidas ja Salon Torikaffe toteuttivat yhteistyössä Salon toria koskevan kehittämiskyselyn touko-kesäkuussa 2015. Vastaajina ja arvokkaina palautteen antajina toimivat luonnollisestikin salolaiset – 218 vastauksen voimin. Lähtökohtana kyselyssä oli selvittää salolaisten tämänhetkistä tyytyväisyyttä toriin sekä sitä, miten toria voisi kehittää ja markkinoida enemmän. Noin puolet vastaajista edustaa ikäluokkaa 36–55 vuotta, mikä lienee keskimääräinen torin ”käyttäjien” ikähaitari. Reilu kolmasosa vastaajista ilmoittaa asioivansa torilla muutaman kerran viikossa, neljäsosa pari kertaa kuukaudessa. Vastaajista 79 % ilmoittaa olevansa tyytyväisiä ...
Lue Lisää